Teatterikorkeakoulut

Näyttelijän ammatti on varmasti ollut monen haaveissa. Suomessa sijaitsee kaksi korkeakoulua, joissa voi opiskella näyttelemistä, Helsingin teatterikorkeakoulussa, tuttavallisemmin TeaK, ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön koulutusohjelmassa. Kumpikin yliopisto tarjoaa ohjelmia kandidaatin tutkinnoista eteenpäin, ja molempiin on tunnetusti vaikeat ja pitkät pääsykokeet.

Tampereelle haku järjestetään vuorovuosina ja TeaKiin vuosittain, mutta sisäänpääsyprosentit ovat kummassakin koulussa hyvin alhaisia. Vain prosenttiyksikkö hakijoista pääsi näyttelijäntyön ohjelmaan Tampereelle viime hakukierroksella.

TeaK tarjoaa opetusta niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Helsingin teatterikoulussa voi opiskella montaa teatteriin liittyvää alaa puhtaan näyttelyn lisäksi, kuten ääni- ja valosuunnittelua ja tanssi- ja koreografiaohjelmia. Taideyliopiston teatterikoulu pitää itseään tutkimusyksikön lisäksi myös esittävien taiteiden uudistajana. Koulutus alkaa taitojen lisäämisestä, mutta koulun ideana on kehittää opiskelijoiden ajattelua ja tukea heidän taiteilijoiksi kasvamistaan. Ohjelmat tarjoavat mahdollisuuden tutkimuksen tekemiseen taiteiden lisäksi ja nämä kaksi ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. TeaKiin haetaan yleisen yliopistohaun kautta.

Suomen teatteriopistolla Tampereella voi opiskella kokoaikaisesti näyttelijätyön linjoilla, jotka ohjaavat ammattiin. Tampere tarjoaa kolmea näyttelijäntyön linjaa ja niiden lisäksi se järjestää harrasteteatteria. Näyttelijätyön peruslinjan ja jatkolinjan lisäksi Tampere tarjoaa musiikkipainotteisempaa näyttelijäkoulutusta. Harrastepuolella opisto tarjoaa iltakursseja ikäryhmittäin ja niiden lisäksi koulutuksia yrityksille. Kumpaankin yliopistoon haettaessa tulee muistaa tehdä ennakkotehtävät ja osallistua pääsykoeviikoille.

Comments Off on Teatterikorkeakoulut

Filed under Blogi